...roska on kuin paskaa

31.5.2017

...ja paska ei lopu koskaan

Ihmetellä täytyy, miten paljon tästä maasta löytyy roskia yleisiltä paikoilta: kaduilta, pihoilta, puistoista, metsistä, ojista ja siis aivan kaikista mahdollisista paikoista. Kuitenkin Suomessa ollaan aika pitkällä kierrätyksen ja jätteiden lajittelun saralla.

Ookoo, myönnetään. Roskista ei välttämättä ole juuri siinä paikassa missa röökiaski tyhjenee. Taskussa se on kuitenkin usein paikalle tuotu, joten ei ole paljon vaadittu, ettei sitä tarvitsisi maahan heittää. Ei se tyhjäkään aski taskussa leipää pyydä.

Kyse on mitä ilmeisimmin viitseliäisyydestä ja piittaamattomuudesta. Ja siitä yleisestä kuvitelmasta, että on jonkun toisen asia pitää alueet puhtaina ja roskattomina. Työllistävä vaikutus siis, kun heittää kaikki roskat maahan.

Toisaalta joku näkee suurta vaivaa kuskatessaan pahvilaatikoita metsään - kulkien jopa vielä jätekatoksen ohi - tai ajaessaan pitkänkin matkan jonnekin metsäautotielle hylätäkseen sinne television, jonka saisi viedä jäteasemalle ilmaiseksi.

Badding lauloi aikoinaan: "maailma hukkuu paskaan". Tuota prosessia voisi hidastaa viemällä roskat niille kuuluviin jäteastioihin.