Viimeinen kyläkauppa

13.7.2017

Kyläkaupat kuolevat - kauppamatka pidentyy.

Pienten kyläkauppojen määrä on reilussa kymmenessä vuodessa vähentynyt alle puoleen. Nyt niitä on noin 250 ja vähenemistahti on 30 vuodessa. Sillä vauhdilla alle kymmenen vuotta ja kyläkauppojen tarinat ovat historiaa.

Kauppamatka pitenee. Varsinkin ikääntyneillä matkasta tulee ylivoimaisen pitkä ja muutto ehkä koko elämän palvelleesta kodista on muutto keskustaan pakollinen. Jos postin, taksien tai vaikkapa pizzalähettien palvelut laajenevat, voisivat nämä kuljettaa ruoka- ja mahdollisesti myös apteekkiostokset kotiin tai seniorin kirkolle.

Toki tämä maksaa, mutta ei kyläkauppakaan pysty hinnalla kilpailemaan isoja marketteja vastaan. Juuri kannattamattomuuteenhan pikkukaupat kaatuvat. Asiaa kai tulisikin tarkastella kansantaloudellisesti. Joku viisas sen osaisi laskea mikä on kannattavampaa, ylläpitää kyläkauppoja vai kuljettaa tavaroita ja ihmisiä keskusten ja kotien väliä. Ja vielä pitäisi huomioida työllisyys, työn loppumisen kustannukset tukina sekä verotus. Minun osaamiseni ei siihen riitä.

Entä kuka sitten laskee mikä arvo kyläkaupoilla on ihmisten tapaamispaikkoina?